Ihmisten ostokäyttäytyminen muuttuu koko ajan omatoimisemmaksi. Vaikka itse pidän puhelimesta, en jaksa itsekään soitella ympäriinsä jos voin hoitaa asian saman tien ostamalla vaikka netissä. Hyvänä puolena voin silloin hoitaa asian milloin tahansa ja mistä tahansa.
Nyt ollaan vasta syyskuussa, ja jo kaksi kauppaa on jäänyt syntymättä vastaamattoman meilin takia!
Auton huolto netistä
Lupasin hoitaa äitini auton huoltoon. Yritin ensin kysyä huoltoaikaa sähköpostilla 100 metriä toimistolta sijaitsevasta huoltoliikkeestä (ihminen valitsee aina itselleen mukavimman tavan operoidessaan toisten rahoilla), mutta meiliin ei ikinä vastattu. Ihan periaatteesta en soitellut perään, vaan etsin mieluummin muita vaihtoehtoja. Sain tilattua huollon verkosta toisesta korjaamosta, eikä kilometrin kävely ole paha sekään.
Ärsytti. Onneksi autoihin liittyviä palveluita saa hoidettua jo sujuvasti verkossa. Etenkin Tesla on tehnyt elämästä helppoa auton ostosta kotipihaan tulevaan huoltomieheen asti. Muiden on syytä ottaa oppia, sillä tuskin olen ainoa joka ei enää jaksa soitella, jos asian voi hoitaa netissä. Varsinkin autokauppiaan kanssa tinkaaminen on pahinta kidutusta mitä tiedän!
Heppahullut hakoteillä
Järjestimme elokuussa valokuituosuuskunnan 10-vuotisjuhlat, ja joku heitti ilmaan ajatuksen poniratsastuksesta perheen pienimmille. Hyvä idea!
Etsin verkosta yrityksiä, jotka verkkosivuillaan kertoivat järjestävänsä poniratsastusta. Kukaan ei tarjonnut mahdollisuutta ostaa parilla klikkauksella poneja paikan päälle, joten huomasin joutuvani kyselemään. Ei muuten nytkään huvittanut soitella.
Laitoin Hyvinkään alueen lisäksi meiliä pääkaupunkiseudun talleille ja ajattelin, etten jaksa mitään hirveitä vertailuita tehdä. Päätin, että tartun ensimmäiseen suunnilleen järkevään tarjoukseen (viimeinen kymppi jää tinkaamatta taas kun ostan muiden rahoilla muille), mutta kukaan ei vastannut. Ei yksikään.
Havahduin asiaan kun aikaa tapahtumaan oli enää viikko. Soitin tallit läpi ja vain kaksi henkilöä vastasi puheluun, muut eivät edes soittaneet takaisin. Näistä kahdesta kummallekaan ei sopinut, joten lapset jäivät ilman poneja. Harmi.
Myy kun joku haluaa ostaa
Jäin miettimään miksei meileihin vastata. Onko syynä atk-allergia vai yksinkertaisesti huonot prosessit? Miksei raha kelpaa?
Etenkin inboundista riippuvaisilla aloilla pitäisi pystyä ottamaan kaikki liidit kiinni. Vähintäänkin pitäisi vastata ettei pysty tarjoamaan, jos keikka ei ole kiinnostava. Nyt jää paha maku suuhun, ja piittaamattomuus meileistä saa epäilemään mitä muuta tehdään vähän sinnepäin…
Tee näin:
- Tarjoa mahdollisuus ostaa suoraan netissä. Ajanvarauskalentereja myydään edullisimmillaan 9,90 €/kk, joten yksi nettikauppa kuussa vetää homman voitolle.
- Vastaa tarjousmeileihin. Jos meilejä tulee liikaa, niin laita hinnat näkyviin, se karkottaa pahimmat renkaanpotkijat.
- Jos et halua vastata meileihin, poista edes meiliosoite näkyviltä