Palveleva myyjä saa työtä

Meillä on tarve uusille palveleville myyjille kasvavien nykyisten asiakkuuksien ja uusien projektien parissa. Suoran myyntityön lisäksi teemme buukkausta ja asiakaskyselyitä.

Puhelimessa myymme tällä hetkellä ainoastaan yrityksille. Tuotteet ovat kunnossa ja asiakkaat tyytyväisiä. Asiakkailtamme et saa luuria korvaan, koska kaikki tuotteet ja palvelut mitä myymme, ovat oikeasti asiakkaille hyödyllisiä.

Arvostamme aiempaa myyntikokemusta, ratkaisukeskeistä asennetta, kuuntelutaitoa, sekä kykyä sopia kauppa. Tarjousten tekeminen vaatii kirjoitustaitoa, ja Excelin perusteiden on myös syytä olla hallussa. Palkkaus vaihtelee projektikohtaisesti, ja se perustuu yleisimmin kontaktoitujen asiakkaiden määrään ja/tai heille tehtyihin kauppoihin. Joissain tuotteissa on suora provisiopalkkaus kauppojen tai sovittujen tapaamisten määrän perusteella. Meillä tehdään sekä kylmiä että lämpimiä soittoja.

Työ tapahtuu kotoa käsin tai Riihimäen toimistollamme 5 minuutin kävelymatkan päässä rautatieasemalta. Suurin osa myyjistämme on etätöissä ympäri Eurooppaa.

Avoimet tehtävät 28.5.2021

Tällä hetkellä meillä ei ole avoimia tehtäviä. Tarvitsemme kuitenkin jatkuvasti lisää nykyisiä tai tulevia huippumyyjiä sekä buukkareita. Voit lähettää meille vapaamuotoisen hakemuksen sähköpostilla joose@huippumyynti.fi ja kertoa miksi juuri sinulle on syytä keksiä puuhaa!

Mitä maksetaan?

Tyypillinen täyspäi(väi)nen myyjä saa palkkaa 1500 eurosta ylöspäin. Oman yrityksen tai laskutuspalvelun kautta tehtynä päälle saa työnantajan sivukulut, eli laskutettuna puhutaan yli 2000 eurosta. Parhaat myyjät tekevät tästä tuplat hyvinä kuukausina, ja kovimmat ratkaisumyyjät tienaavat vieläkin paremmin toimeksiannon ja myyjän taipumusten kohdatessa.
Käytännön yläraja menee jossain neljän-viiden tonnin nurkilla; jos sen pitää mennä rikki joka kuukausi, on syytä etsiä vielä pykälää vaativampaa myyntipositiota.

 

Minna, 5 vuotta Huippumyyjänä

Olen ollut noin viisi vuotta talossa, myyntiurani alusta asti. Vessapaperin myynnillä lähti opettelu, ja sen jälkeen on ollut kaikkea mielenkiintoista projektia mullan myynnistä vakuutuskartoituksiin.

Huippumyynnin tiimin jäsenten yhteisiä piirteitä ovat luottamus, välittäminen, ja vapaus olla itsensä. Meillä tehdään itsenäisesti töitä, mutta ei olla yksin. Välillä nauretaan, itketään, kiukutellaan, tuetaan, ja autetaan kun sen tarve. Eli miltei ollaan kuin perhe.

Myynnissä meillä on tärkeää rehellisyys ja toisen kunnioittaminen. Vahvuudet tuodaan esiin ja heikkouksiakin vahvistetaan. Siksi nimenomaan olemme huipputyyppejä, tuemme ja autamme toisiamme kun tarvitaan,ja teemme mitä luvataan.

Viime vuonna huomasin mielenkiintoni hr-hommiin ja aloitin opiskelun, jonka piti onnistua työn ohessa, muttei lopulta onnistunutkaan, eli se haave meinasi kaatua. Keskusteluissa pomon kanssa kerron asiasta, ja nykyisin koulutan ja perehdytän muita myyjiä omien töiden ohessa. Nyt teen sitä mistä haaveilin; olen tyytyväinen kun saan haasteita, ja päivät ovat erilaisia.

Turo, 2 vuotta Huippumyyjänä

Plussat:
+ Vapaus
+ Saa tehdä mitä haluaa ja työskennellä milloin haluaa, ja niin monta tuntia kuin haluaa. Tulos on tärkein kuitenkin loppupeleissä.
+ Provikat kohtuuhyvät, saa kohtuu tulot 4-5h työpäivillä, kun tekee töitä.

Miinukset:
– Jos et pysty ottamaan vastuuta itsestäsi ja tekemisistäsi niin etätyö ei sovellu (mie olen rajatapaus 😆 ).
– Epäsäännölliset tulot eikä aina välttämättä pääse hyville ansioille. Tällä ei rikastu.
– Joudut itse tsemppaamaan itseäsi, pään täytyy kestää jonkun verran (ite oon rajatapaus 🙄 ).

Henrik, 4 kk Huippumyyjänä

Huippumyynti on vastakohta puhelinmyyntilafkalle, jossa on tarkoitus luukuttaa pomon jatkuvan valvovan silmän alla suoraan paperista lukien yksi vitamiinipurkki tunnissa. Huippumyynnillä vapaus ja vastuu kulkevat käsi kädessä. Myyjältä vaaditaan itseohjautuvuutta, koska projektit ovat usein tuoreita eikä vakiintuneita myyntitapoja ole silloin ehtinyt muodostumaan. Jos hermot kestävät hieman vaativampien tuotteiden kauppaamista, Huippumyynti voi olla todella hyvä paikka alan ammattilaiselle. Liksa ja ihmiset firmassa ovat kohdallaan.