Myyjän elämä olisi rankkaa jo ilman nykyelämän vaatimuksia. Väitän, että oli helpompaa olla myyjä 20, 50 tai 100 vuotta sitten – tai ainakin elämä oli yksinkertaisempaa.
Vuosisata sitten myyjän elämässä ei ollut häiriöitä. Rundille lähdettiin junalla ja fillarilla, ja kuulumisia kotiin soitettiin yleisöpuhelimesta – jos kotona edes oli puhelinta. Reissussa saattoi mennä hetki jos toinenkin, mutta siellä sai keskittyä myymiseen ja illalla voimien keräämiseen (no osa dokasi kuten nykyäänkin).
Nyt myyntityötä häiritsevien juttujen määrä kasvaa kohisten. Kaikkien mahdollisten juttujen määrä mitä myyjä voi haluta kasvaa kiihtyvää tahtia. Ensinnäkin se herättää kateutta, kun muilla myyjillä on kaikkea kivaa. Lisäksi se johtaa kuvittelemaan, että pitäisi olla hirveästi työkaluja tai kauppaa ei tule.
Nykyaikana halutaan jatkuvasti enemmän
Somet ja media yleensä muokkaa kuvaa hyvästä elämästä. Myyjä haaveilee siitä, kuinka uudempi Skoda ja kalliimpi kello tekisi hänestä onnellisemman. Paine hankkia kaikkea kivaa kasvaa, jolloin palkkiosta stressaa ihan turhaan. Myyjä ei muista, ettei se nykyinenkään Skoda nostanut tunnelmaa viikkoa pidempään; itse asiassa suurin osa ihmisistä ei koskaan tajua, ettei ostaminen tee onnelliseksi (oletko vielä luottokorttilaskun saapuessa edelleen sitä mieltä että ostaminen toi onnea?).
Tavaran lisäksi myyjää kaihertaa kuinka paljon paremmilta muiden myyjien meno näyttää. Kollega vetää kuvaa rundilta Instaan ja asiakkaat kysyvät kommenteissa koska tulet käymään – kyllä käy kateeksi! Huippumyynnin tekohauskat blogit keräävät tuhansia lukijoita joka torstai ja Joose myy varmaan ihan sikana. Ja joku hemmetin Ruba tuuttaa videota nettiin vaikka setien pitäisi jättää semmoiset jutut nuoremmille!
Ja se some vasta pahaa tekeekin: harva myyjä tajuaa, ettei sinne someen kukaan murheen alhon hetkiä postaa. Liisa postaa pelkkiä sadantonnin kauppoja, mutta puolen vuoden väli postausten välillä ei tarkoita sitä, että olisi kiire, vaan ettei kauppoja tule lainkaan (missä on kuvat makaroniaterioista). Jukka postaa kyliltä selfieitä ”asiakkaisiin menossa”, vaikka on oikeasti menossa kaverin kanssa krapulakebulle (puhelin vähän painaa eikä saa tapaamista ja on lipsahtanut arkenakin viihteelle). Taija taas juhlii olleensa viikon yrittäjänä ja laskuttaneensa jo kolkytä donaa, mutta unohtaa kertoa tehneensä firaabelihommia jo puoli vuotta salaa (ihan vain nostaakseen kaikki hänelle kuuluvat ansiosidonnaiset ja saadakseen siihen perään vielä starttirahan) ja laskuttaneensa vanhoja hommia.
Turhaan kadehdit, kaikki ei ole sitä miltä näyttää (no osa on, mutta mitä sitten?).
Myynti ei ole työkaluista kiinni
Puoli vuosisataa sitten myyjällä oli salkussaan kenties pikku samppelit ja hyvällä tuurilla esite joka päivittyi kerran viiteen vuoteen. Muistiinpanot kirjattiin vihkoon, sopparit allekirjoitettiin käsin, ja postissa kulki verkkaiseen tahtiin lippua, lappua ja tositetta. Myyjän oli helppo ymmärtää tuloksen olevan itsestä kiinni.
Nyt joka tuutista pukkaa tarinaa miten moderni myyjä tarvitsee ziljoona työkalua pärjätäkseen. Paitsi ettei tarvitse!
Ei tarvita massiivista mainoskampanjaa tekemään tuotetta tutuksi. Ihan voi ottaa luurin käteen, soittaa asiakkaalle, ja kertoa miksi kannattaa ostaa firmalta josta ei ole koskaan kuullut.
Eikä tarvitse odottaa verkkosivu-uudistuksen valmistumista ennen kuin soittaa.
Ei tarvita valmista tekoälyrikastettua soittolistaa, jossa on suora varmasti toimiva kännykkänumero. Jos ei firma ei tätä tarjoa, niin voi etsiä ihan itse päättäjän tiedot. Tai selvittää tunteeko joku tuttu unelma-asiakkaan.
Ei tarvita massiivista CRM-järjestelmää. Oikein suunniteltu Excel pyörittää useamman tuhannen asiakkaan kannan mainiosti.
Ei tarvita tarjousjärjestelmää (periaatteessa ilmainen Libre Office riittää). Ei tarvita raskasta soittojärjestelmää. Ei tarvita automaattista GPS-pohjaista matkalaskujärjestelmää. Kulutkin voi maksaa omalla kortilla. Ai liikuntaetukin pitää saada ennen kuin pystyy myymään?
En tarkoita sitä, etteikö edellä mainituista olisi hyötyä. On niistä.
Tarkoita sitä, että väite ”tarvitsen työkalun X saadakseni kauppaa”, on paskapuhetta.
Laput silmille ja menoksi
Tyypillinen myyjä ajattelee ihan liikaa ja myrkyttää päänsä joutavanpäiväisillä ajatuksilla. Järkevämpää olisi lopettaa muiden tekemisen vahtaaminen, kokeneempien menestyksensä ansainneen (yleensä) myyjien kadehtiminen, ja huonoista työkaluista mussuttaminen. Tämä on inhimmillistä, mutta haitallista.
Parhaat myyjät keskittyvät tekemään parhaansa niistä lähtökohdista joissa he ovat. Ihan sama mitä ympärillä tapahtuu. Ihan sama vaikka kilpailijan myyjillä on hienommat esitteet ja työsuhdebemarit. Ihan sama muut tekevät.
Pistä laput silmille ja keskity omaan tekemiseen, niin menestyt. Kaupallista syksyä!
