Yhden Sanan Myyntivalmennus alkaa

Tämän vuoden tammikuussa kuntosalit eivät poikkeuksellisesti ponnistele, mutta silti lukuisia mahdottomia uudenvuodenlupauksia on tehty. Kun joulupöhöön kyllästyneenä päättää lopettaa tissuttelun, tupakanpolton ja grillimättöjen ylensyönnin samaan aikaan, ei onnistumisen todennäköisyys ole korkea. Jos malttaisi muuttaa vain yhtä asiaa kerrallaan, nousisi onnistumisen todennäköisyys kummasti.

Myyjän työssä pärjääminen vaatii myyntitaitojen jatkuvaa kehittämistä. Kuten muillankaan elämän saroilla, ei nytkään kannata kuvitella voivansa muuttaa kerralla kaikkea, vaan on järkevää keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Vasta kun yksi uusi asia on opeteltu, on aika siirtyä seuraavaan.

Myyntikoulutuksissakin keskitymme 1-3 kipukohtaan kerrallaan. Maratonsessioissa ei ole järkeä, koska puolet myyjistä on väkisin unten mailla iltapäivällä kello 15:30 kun päivän kahdeksatta aihetta vasta aloitellaan (diasarjan osa 293/340). Yhden koko päivän mittaisen repäisyn sijaan kannattaa mieluummin pitää useampi lyhyt koulutus, jolloin asia menee varmasti jakeluun, ja lyhytjänteisinkin myyjä selviää parin tunnin koulutuksesta positiivisella mielellä.

Aloitamme tähän liittyen minimalistisen sarjan Yhden Sanan MyyntivalmennusTM. Jutun antina on tosiaankin vain yksi sana, johon kannustamme peilaamaan omaa tekemistä koko viikon ajan. Keskittymällä myyntiponnisteluissa ja kaikissa asiakaskontakteissa tähän yhteen asiaan, kertyy toistoja viikon aikana kymmeniä tai jopa satoja. Asiasta tulee rutiini, ja olet kehittynyt myyjänä hieman paremmaksi. Kun toistat tätä viikosta toiseen, nousevat myyntituloksesi väistämättä tasolle, jota et pitänyt mahdollisena.

Yhdellä sanalla on kymmeniä merkityksiä eri ihmisille. Kärryille pääsemisen varmistamiseksi avaamme jokaista sanaa parilla lauseella avaten sen merkitystä meille. Tietenkin kerromme mielellämme lisääkin ja järjestämme laajemman koulutuksen juuri teille oleellisista sanoista.

Yhden Sanan MyyntivalmennusTM alkaa ensi viikolla tammikuun lopulla Huippumyynnin Linkedin -sivuilla. Tervetuloa mukaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *