Repeat-fomation

Tuottaja Edward James Holland Juniorilla (kaverin kesken vain Eddie Hollandilla) on ollut näppinsä lukuisissa menestystarijoissa. Eddie muodosti Lamont Dozierin ja veljensä Brian Hollandin kanssa Holland-Dozier-Holland nimellä tunnetun hittitehtaan, joka sai toistakymmentä rallia USA:n listaykköseksi ja kympin kärkeenkin 35 eri biisiä. Kovin tykki oli tietenkin R&B:n uranuurtaja The Supremes kaikkiaan 12 listaykkösellään.

Eddie Hollandin vastuulla olivat sanoitukset. Jokainen on varmasti joskus kuullut laulunsanoja aivan pieleen, mikä välillä on ihan hauskaakin, mutta Eddie halusi minimoida tämä joskus kovin kiusallisen ongelman. Hän halusi jokaisen kuulijan ymmärtävän mistä laulussa lauletaan, joten hän varmisti asian kertomalla tärkeimmät asiat useampaan kertaan eri sanoin. Jos missasit yhden säkeen tai et ymmärtänyt jonkin yksittäisen sanaan tai lauseen merkitystä, ei se haitannut.

Eddie Holland nimesi metodinsa repeat-fomationiksi. Siis sama informaatio toistettiin, jotta jokainen pysyi kärryillä. Hittien määrän perusteella en ainakaan alkaisi metodia arvostelemaan.

Myyjä ja repeat-fomation

Eddie Holland ei pelännyt kuuntelijoiden kyllästyvän kuullessaan samaa asiaa eri kulmista. Päinvastoin, kun laulun aihe oli kiinnostava, niin miksei siitä haluaisi kuulla lisää? Itse asiassa Eddie vältti turhiksi kokemiaan täytesanoja, jolloin toistosta huolimatta asian määrä oli tavallista suurempi.

Aivan samoin myyjän ei pidä pelätä turhaa toistoa. Jos haluat asiakkaan ymmärtävän palvelusi hyödyt, on niitä syytä tarkastella monesta eri näkökulmasta ja moneen kertaan. Asiakas ei pitkästy, vaan innostuu kuullessaan kuinka paljon hänen elämänsä voi kohentua.

Eddie Holland aloitti uransa artistina, mutta siirtyi keskinkertaiseen menestykseen kyllästyneenä taustatöihin. Holland opiskeli lauluntekoa 9 kuukauden ajan, ja treeni tuotti pian tulosta. Kolmikon ensimmäinen tuotos (The Marvelettesin Locking Up My Heart) floppasi, mutta seuraava biisi Come and Get These Memories Martha and the Vandellasille räjäytti pankin ja sitä pidetään Motownin kulta-ajan alkuna.

Kannattaisiko sinun istua alas, listata myymäsi tuotteen hyödyt, ja laatia jokaiselle niistä 3-5 eri lähestymiskulmaa? Siihen ei varmasti kulu yhdeksää kuukautta, joten oman kulta-aikasi alku on lähempänä kuin uskotkaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *