Paljon Onnea vaan!

Mihin laittaa kymmenvuotiaat vilkkaat pojat juhlimaan syntymäpäiviä talvella, jos pulkkamäen lumi- tai pakkasolosuhteista ei ole varmuutta?
Leffasynttärit sisätiloissa eivät varsinkaan vanhempia jostain syystä innostaneet. Ensisijaisina vaihtoehtoina listalla olivat erilaiset liikunta- ja keilahallit, joista monipuolisuuden sekä jo puhelimessa kuullun pirteän äänen ja asiakaslähtöisyyden perusteella valitsimme You Move! -liikuntahallin Hyvinkäällä.

Kaksi tuntia synttäriaikaa, joista ensimmäinen tunti ohjaajan kanssa, jonka jälkeen tarjoilut, ja sen jälkeen pojat pääsivät telmimään hallin matoilla, seinillä, telineillä ja trampoliineilla vapaasti.
Suurimmiksi järjestelyiksi vanhemmille jäivät kutsut ja kyydit naapurikaupungista, mutta sopivasti saatiin sankari ja vieraat kuljetettua kahdella autolla synttäripaikalle.

Hallilla henkilökunta otti meidät iloisesti vastaan. Poikien riisuttua päällysvaatteet synttäriporukalle nimetyn pöydän ääreen, saapui ohjaaja paikalle varmistamaan jo ennalta selvitettyjä asiakkaidensa toiveita aktiviteettien suhteen. Juhlijoiden lähdettyä ohjaajan matkaan, alkoi vanhempien kahvihammasta kolottaa ja saimme synttäreihin sisältyvään hintaan juoda kahvia ja teetä.

Synttäritarjoilut sai valita talon listalta, mutta mikä mukavinta, myös omia eväitä sai tuoda halutessaan mukanaan. Niinpä meidänkin sankari sai haluamansa perunalastut tarjolle. Talon listalta valitsimme poppareiden ja mehun lisäksi keksiä ja jäätelöä. Kaikki tuntuivat maistuvan pojille oikein hyvin ja allergiat oli myös sujuvasti huomioitu.

Tarjoilujen nauttimisen jälkeen avattiin lahjat. Sankari sai mieluisia lahjoja kavereiltaan, mutta erittäin positiivisena huomionosoituksena ja odotusten ylittäjänä henkilökunta toi sankarille myös kortin, jossa tarjottiin yksi ilmainen käynti liikuntahallissa. Hieno oivallus yrittäjältä; yhden liikuntakerran tarjoaminen ei tuota tarjoajalle lisäkustannuksia, sen hinnankin on voinut upottaa jo synttäripaketin kustannuksiin. Synttärisankarille yllätyslahja jättää juhlista iloisen mielen ja jo juhlien lopuksi aletaan pohtia, kenen kanssa tänne tullaan seuraavan kerran… ja sankarin kanssa tulijat tietysti maksavat oman käyntinsä. Nämä synttärit olivat varmasti ilo kaikille, niin sankarille, vieraille, vanhemmille kuin yrittäjillekin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *