Nuorkauppakamari tarjoaa mainioita koulutuksia, joista en saa ikävän ikärasismin takia nauttia kuin loppuvuoden ajan (suosittelen lämpimästi kaikille alle 40 vuotiaille). Niinpä otin syksystä kaiken irti ja suuntasin Helsingin Nuorkauppakamarin järjestämään viestinnän koulutukseen, jossa koodarikuiskaaja Elisa Heikuran johdolla oli tarkoitus sukeltaa ihmisluonteen erikoispiirteiden pariin. Koulutuksen aihe ehti muuttua lennossa kesken kaiken ja hyvä niin: Itsevastuu osoittautui erinomaiseksi aiheeksi!
Katleena Kortesuon tutuksi tekemä itsevastuu voi muuttaa elämän. Elisa Heikura kävi henkilökohtaisten esimerkkien avulla läpi prosessin, jolla ihmismieli kohtaa tavoitetilan ja realismin erot. Ihmisluontoon kuuluu oleellisena osana ensin kieltää ongelma, sitten syyttää siitä muita ja lopulta oikeuttaa suuttumus. Todennäköisesti asiaan liittyy myös häpeää, ja kaiken kruunaa pakko toimia kuten kunnon ihmisen kuuluu – koska niin nyt vaan on pakko toimia. Onneksi illan aikana saatiin oppia siitä miten ottamalla vastuun omista toimistaan voi oravanpyörän katkaista. Lisäinfoa saa Christopher Averyn kirjasta The Responsibility Process (joka tietenkin tuli jo tilattua) ja koodarikuiskaajan blogista.
Tie ongelmaan kieltämisestä vastuunottoon sisältää neljä väliasemaa, joiden väliä ihminen kiertää ongelman havaittuaan – kunnes tunnustaa vastuullisesti olevansa itse ratkaisu. Itsevastuu mullistaa elämän!
SYYTTELY
Todella monella työpaikalla on tapana syytellä: IT-osasto ei taaskaan ole hoitanut hommaansa. Pomo on täysi idiootti. Asiakkaat ovat mulkvisteja. Ainakin Rinteen hallitus on pilannut kaiken. Kotona syytetään vuorostaan puolisoa ongelmista (itsehän olemme aina puhtaita pulmusia).
Syyttelu on ihmisluonnon automaattireaktio ongelmiin. Kyllä minä hommani hoidin, ja Joku Muu mokasi. Pieleen mennyt kauppa on tietenkin markkinointiosaston ja surkean esitteen vika, eikä perjantaiaamuna torstaikallen jälkeisissä olotiloissa esitetyllä tarjouksella voi olla mitään tekemistä asian kanssa. Eikä se asiakaskaan ollut fiksuimmasta päästä, kun ei tajunnut ostaa.
Syyttelyn ulkopuolelle lähteminen ei ole helppoa. Siinähän joutuu tunnustamaan, että itsessäkin on jotain vikaa. Tosin vielä vaikeampaa on olla syyttelemättä, jos itsessä ei ole vikaa.
OIKEUTUS
Moni myyjä kokee, ettei myyntitulos ole niin hyvä kuin mitä haluaisi sen olevan. Osittain tämä on ihan hyvä tilanne, koska ainahan voi parantaa. Täydellistä myyjää kun ei ole.
Homma menee pieleen siinä kohtaa, jos kokee huonojen tulosten johtuvan jostain ulkoisesta tekijästä, eikä omasta itsestä. Ei anneta parastaan; ollaan vaan töissä, koska pomon naama ei miellytä. Tai jos pomo on kiva, niin viimeistään pomon pomo tai firman omistaja on täysi idiootti. Joku toinen taas ei jaksa myydä, kun myyntikisan matkakohde ei ole yhtä kiva kuin edellisvuonna. Eikä näillä provikoilla kannata venyä.
Elisa nosti esiin hyvän kysymyksen: kenessä on vika, jos omalle kohdalle osuu AINA ne täysnarsistit esimiehet, kurjimmat asiakkaat, ja tietysti myös häiriötä aiheuttavat naapurit? Jos saat joka kerta potkut koeajalla, niin voisiko vika olla sinussa, eikä kiusaavissa yrityksissä?
HÄPEÄ
Kouluttaja kertoi häpeän liittyvän moneen ongelmaan. Ihminen kuvittelee asioiden olevan muilla paljon paremmin kuin itsellä. Uskon somen pahentavan tilannetta entisestään, kun faboa selaava vertaa omaa elämäänsä muiden kiiltokuvapäivityksiin. Ei kukaan muu voi kärsiä näin tyhmistä ongelmista kuin minä! Mitä ne muutkin minusta ajattelee? (Eivät ne sinua ajattele, koska ovat kiireisiä miettiessään mitä muut ajattelevat heistä.)
Häpeä huonoista myyntituloksista on alku itsevastuun polulla. Ei hemmetti, en halua olla joka kerta alueen heikoin myyjä. Pakko hoitaa työt paremmin.
VELVOLLISUUDENTUNTO
Kun tarpeeksi hävettää, niin alkaa tapahtua. Omalla kohdalla puntarin neulan lähestyessä 100 kiloa en kehdannut enää käydä puntarilla. Hävetti. Oli pakko laihduttaa – mutta se ei ollut kivaa, koska oli pakko. (Ilo löytyi itsevastuun myötä.)
Velvollisuudentunto velvoittaa tekemään asioita, joita ei oikeastaan haluisi, mutta on pakko. Ja kun on pakko, niin pakkopullaa tulee lykättyä viimeiseen asti. Myyjä tietää, että kauppoja tehdäkseen on pakko tehdä kylmäsoittoja, mutta silti niitä ei vaan saa aloitettua ennen kuin myyntisuppelo on tyhjä tarjouksista. Se vasta kivaa onkin, kun on pakko saada kauppaa heti (asiakas muuten kuulee epätoivon myyjäparan äänestä).
Pakko nousi illan pääosaan ja kirvoitti mainioita väittelyitä osallistujien kesken. Onko anoppilassa pakko käydä joka joulu? Onko ylipäätään pakko tehdä ikäviä asioita?
Pakosta pääsee yli kun tajuaa, ettei oikeasti ole pakko. Myyjän hommat voi lopettaa, jolloin ei ole pakko ottaa kylmäsoittoja. Toki uusi ammatti voi vaatia jotain vielä kylmäsoittojakin ikävämpää.
Itsevastuu on stooalaisuutta
Stoaalaiseen tyyliin on hyväksyttävä asiat, joihin ei voi vaikuttaa, ja päätettävä niistä joista voi valita mitä oikeastaan haluaa. Kouluttajan esimerkki oli mainio: haluaako olla parisuhteessa, johon kuuluu kaksi bonuslasta jotka eivät pese käsiään vessassa käytyään? Nyksän lapsia ei tietenkään ole pakko sietää – paitsi jos haluaa sen parisuhteen.
Harva myyjä saa tehdä täysin unelmiaan vastaavaa työtä. Yhdellä asiakkaalla tule mutkia matkaan, ja tilaus perutaan viime metreillä. Toisen asiakkaan tavoittaminen vaatii aina 20 soittoyritystä. Kolmas reklamoi jokaisesta pikkuasiasta. Jollain myyjällä työ taas vaatii 1500 km ajoa joka viikko, mikä tarkoittaa satoja matkapäiviä poissa kotoa. Toinen positio vaatii 50 puhelinsoittoa joka päivä. Kolmas tarkoittaa jatkuvaa säätöä aikatauluista lipsuvan tuotannon kanssa.
On vaikeaa suhtautua ulkomaailman tuomiin vaikeuksiin stooalaisella tyyneydellä ja hyväksyä, että joihinkin haasteisiin voisi itsekin vaikuttaa. Helpompaa on jatkaa oravanpyörää neljän stepin välillä: syytellä muita ja oikeuttaa huonot tavat. Suorittaa vaan. Tai sitten luovuttaa: ajatella, että ihan sama, ei kiinnosta, olen vain töissä täällä. Asiat eivät kuitenkaan ratkea itsestään, joten samat ongelmat ovat edessä uudella työpaikalla (tai uudessa parisuhteessa / automerkissä / harrastuksessa) jos niille ei tee mitään.
Hankalinta on ottaa vastuu omista tunteista ja päättää haluavansa tehdä juuri tätä työtä – kaikista sen puutteista huolimatta. Yleensä hetken mietittyään työstään löytää myös hyviä puolia, joista ei oikeastaan suin surminkaan halua luopua, ja joiden ansiosta kestää ne ikävämmätkin jutut. Päätä haluavasi tehdä juuri tätä myyntityötä, ja päätä haluta myös kohdata sen huonot puolet, niin heti tuntuu paremmalta.
Elisan oppi on, että aina kun jokin asia puristaa rinnasta, niin se on täydellinen tilaisuus miettä missä vaiheessa prosessia onkaan menossa. Ja vaikka hoksaisi taas kerran syytelleensä muita ihan itse aiheutetuista ongelmista, niin silti kannattaa olla armollinen itselleen: olemme virheitä tekeviä ihmisiä, eikä mokan vuoksi kannata ruoskia itseään liian pitkään.
Itsevastuullista syksyä!
