Hyvästi paha päivä

Myyjiä on kahdenlaisia. Osalla on jatkuvasti huonoja päiviä, mutta toisilla ei oikeastaan ikinä. Tämä ei johdu siitä, etteikö osa myyjistä koskaan kärsisi vastoinkäymisistä tai nousisi väärällä jalalla. Syynä on se, että osa ihmisistä pystyy tekemään päivästään hyvän. Lue eteenpäin miten temppu tehdään.

Kestävä tapa pysyä hyvällä tuulella

Paras tapa tehdä päivästä hyvä on aloittaa edellisiltana. Jokainen ymmärtää, ettei myyntipäivästä voi tulla mahtavaa jos hilpaisee edellisiltana pikku kännin, notkuu baarissa puoli neljään ja hoippuu jatkojen sekä kebabin kautta kotiin vähän ennen kuutta. Salettiin lähtee hyviä kylmäsoittoja alkaen 8:30!

Harva tajuaa, että sohvalla rötvääminen ihan vaan parin kaljan (=puolihuolimaton kymppisäkki) ja perhepizzan kanssa ei ole kuin marginaalisesti parempi vaihtoehto, ainakaan jos sen jälkeen notkuu somessa (tai Onlyfansissa) pikkutunneille. Jos haluat seuraavasta päivästä hyvän pitää jo edellisenä päivänä liikkua, syödä järkevästi ja hoitaa itsensä ajoissa nukkumaan.

Vaikka olisikin hoitanut edellisillan nappiin, voi jokin ikävä yllätys tuhota hyvän suunnitelman. Jos norovirus iskee jälkikasvuun tai seinänaapuri järjestää seksiorgiat, niin eihän silloin nukkumisesta mitään tule. Silti tämä ei tarkoita, että seuraava on väkisin surkea. Jos perustaso on hyvä, menee yksi uneton yö ilman suurempaa stressiä. Jos vasta opettelee parempia tapoja tai joutuu valvomaan kaksi yötä putkeen, joutuu ponnistelemaan.

Joskus huono päivä iskee kaikesta huolimatta. Silti siitäkin voi tehdä hyvän!

Huonon päivän selätys

Hyviä konsteja pitää lippu korkealla on lukemattomia. Jos nouset väärällä jalalla, kokeile näitä:

  • Liikunta. Ripeä kävelylenkki tai muutama kerros portaita harppoen nostaa sopivasti sykettä ja mielialaa.
  • Shokkihoito. Avanto olisi kiva, mutta kylmä suihkukin herättää mukavasti. Jotkut väittävät, että jokainen aamu pitäisi aloittaa kylmällä suihkulla, mutten kuulu tähän koulukuntaan. Vaikutus karisee tässäkin jos kylmän suihkun ottaa päivittäin, parempi varata se siihen kun on oikeasti tarve endorfiiniryöpylle.
  • Musiikki. Joku hyvä ralli piristää ja nostaa mielialaa (en suosittele Tommi Läntisen Via Dolorosaa edes pääsiäisen jälkitiloissa). Rohkeat myyjät pistävät samalla jalalla koreasti. Jos ei kehtaa kotona tai toimistolla, niin auto on kohtuu turvallinen paikka rallatella.
  • Soita kaverille. Jos kyrsii, niin kaveri voi kääntää ajatukset toisaalle. Tosin kannattaa valita tarkkaan kelle soittaa, koska et todellakaan halua soittaa mörölle joka vetää sinut mukanaan vielä syvempään monttuun.
  • Rentoutuminen. Pro-myyjät harrastavat meditointia päivittäin, tai ainakin jos stressiä pukkaa eikä pysty keskittymään. Toinen vielä helpompi tapa on Henkka Hyppösen hengitysharjoitus, joka stimuloi sinushermoa ja sopii jokaiselle joka osaa laskea kahdeksaan. Vedä henkeä 4 sekuntia, pidätä 7 sekuntia, ja puhalla ulos 8 sekuntia. Muutama kierros rauhoittaa varmasti.

Näihin kaikkiin kannattaa yhdistää luonto. Kävele metsässä tai ainakin puistossa. Rentoudu veden äärellä, aallot, puron solina tai kosken kuohunta rentouttaa väkisin. Juttele koiralle tai kissalle, eläimet toimivat joskus paremmin kuin ihmiset.

Huonon päivän osuessa kohdalle ei kannata luovuttaa, vaikka kuinka kyrsisi ja tekisi mieli painua maan alle. Kokeile yllämainittuja huonon päivän osuessa kohdalla – mitä menetettävääkään sinulla on?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *