Hinnankorotus oikein tehtynä

Olen räntännyt moneen kertaan yritysten tavasta tehdä vaivihkaa hinnankorotuksia. Tuhmeliinien listan kärkikahinoissa ovat juhannuspäivänä 4G-liittymien massapäivityksestä 5G-liittymiin tiedottanut Telia, sekä palvelupaketin tuplahintaiseen lupaa kysymättä vaihtanut Vastuu Group. En tiedä kuinka monta on mennyt silmien ohi, saa vinkata!

Ränttääminen ränttäämisen vuoksi on vähän tyhmää, joten paljastetaan nyt sekin kuinka asia kannattaa järkevästi hoitaa. Olen ollut kotikylän valokuituosuuskunnassa mukana koko sen kymmenvuotisen historian, ja tulevana kesänä edessä on palveluntarjoajan vaihto. Samalla hintoja täytyy tarkastaa ylöspäin, ja harrastevoimin toimivan ylläpidon helpottamiseksi luovumme kokonaan eri liittymänopeuksista. Tästä tiedotimme jokin aika sitten ja laitan tuotokseni jakoon.

Miten hinnankorotuksesta kuuluu viestiä?

Mielestäni hyvä hinnankorotustiedote sisältää ainakin nämä kohdat:

  • Tiedottaa pitää riittävän aikaisin. Viikko ei riitä.
  • Kerrotaan päätösten taustoista. Ei saa keksiä omiaan tai maalata mustaa valkoiseksi.
  • Kerrotaan mitä tapahtuu.
  • Kerrotaan milloin tapahtuu.
  • Kerrotaan paljonko hinta muuttuu, koska ihmiset eivät osaa laskea.
  • Kerrotaan mistä saa vastauksia kysymyksiin.

Osuuskunnan sihteerinä halusin tiedotteen olevan erittäin selkeä, jotta minulle tulevien kyselyiden määrä minimoituu. Suurin osa käyttäjistä ei ymmärrä yhtään mitään tekniikasta, joten on syytä selventää odotuksia ihan käytännön tasolla. Siksi kerron, miksei Speedtestin ajava käyttäjä saa kännykästä tai tabletista 1 gigan nettiyhteyttä aikaan. Annan myös vinkkejä siihen, miten omaa verkkoa voi parantaa, ja ohjaan kysymään apua osuuskunnan Facebook-ryhmään. (Kyselyitä ei muuten ole tullut, joten voin kai sanoa onnistuneeni.)

Kysymyksiin vastaaminen pitää tehdä helpoksi. Kun tiedotetaan sähköpostilla, on helpoin tapa meiliin vastaaminen. Jos asiakas lähetetään verkkosivuille etsimään oikeaa puhelinnumeroa tai hyvin piilotettua asiakaspalvelun sähköpostiosoitetta, on ihan turha ihmetellä miksi saa yhteydenottoja ärsyyntyneiltä ihmisiltä.

Alla on tiedote kokonaisuudessaan. Saa käyttää, muttei ole pakko! 🙂


Hei,

tässä viestissä on tietoa kesällä toteutuvasta palveluntarjoajan vaihtumisesta ja sen aiheuttamista muutoksista.

Osuuskunnan hallitus kilpailutti palveluntarjoajat menneenä talvena. Uusi palveluntarjoaja auttaa pitämään kustannukset kurissa nousupaineista huolimatta. Toivomme sen myös parantavan palveluntasoa. Suurimmalla osalla käyttäjistä kuukausimaksu nousee hieman, mutta uusia korotuksia ei ole näköpiirissä ennen vuotta 2028.

Uusi palveluntarjoaja on Pyhänet

Kuitu16 Osuuskunta ja PyhäNet Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka myötä PyhäNet Oy aloittaa valokuituverkon palveluiden tuottamisen Kuitu16 Osuuskunnalle. Sopimus kattaa verkkoinfrastruktuurin ylläpidon, asiakaspalvelun, teknisen tuen sekä tarvittavien internet-yhteyksien tuottamisen. Palveluiden toimittaminen käynnistyy kesällä 2025 ja jatkuu vuoteen 2028.

Nykyiset asiakaspalvelun yhteystiedot ovat voimassa 30.6.2025 asti. Uudet yhteystiedot päivitetään kuitu16.fi verkkosivuille 1.7.2025.

Internet-liittymähinnat 1.7.2025 alkaen

Heinäkuusta 2025 alkaen tarjoamme kaikille käyttäjille 1000M eli täyden gigan verkkoyhteyden. Lisäpalveluna tarjotaan edelleen Maxivisionin IPTV-palveluita. Muutos yksinkertaistaa verkon hallinnointia ja laskutusta.

Harvoilla käyttäjillä on todellista tarvetta 1 gigan nopeudelle. Hitaampien yhteyksien tarjoamisessa ei kuitenkaan ole järkeä, koska kustannussäästö on senttejä. Liittymä säilyy edelleen koko Suomen edullisimpana valokuituliittymänä.

Tarjolla on kaksi liittymävaihtoehtoa, jotka ovat:

  1. 1000M/1000M hinta: 26,50 €/kk
  2. 1000M/1000M + Maxivision IPTV hinta: 32,50 €/kk

Mitä tapahtuu 1.7.2025 liittymälleni?

  • Käyttäjät, joilla on tällä hetkellä käytössä 500M liittymä siirretään automaattisesti 1000M liittymän käyttäjiksi. Hinta nousee 1,30 €/kk.
  • Käyttäjät, joilla on tällä hetkellä käytössä 500M+IPTV liittymä siirretään automaattisesti 1000M+IPTV liittymän käyttäjiksi. Hinta nousee 2,24 €/kk.
  • 1000M+IPTV -liittymän käyttäjillä ainoa muutos on hinnan laskeminen 2,82 €/kk.

Muutokset eivät vaadi käyttäjiltä toimia. Jos haluat muuttaa nykyistä liittymääsi, vastaa tähän viestiin.

Kuinka hyödynnän 1000M nopeuden?

Muutama sananen valokuituverkon täyden kapasiteetin hyödyntämisestä. Ei kannata välttämättä ajaa speedtestiä 1.7.2025 ja reklamoida jos ei saakaan 1000M nopeutta läpi! ????

Ensinnäkin kuitupäätteessä on perustason WLAN-tukiasema. Sitä käyttämällä ei käytännössä päästä kovin suuriin nopeuksiin kuin lähietäisyydeltä. Täysi 1000G nopeus edellyttää käytännössä aina erillistä langatonta tukiasemaa tai ajanmukaisesti kaapeloitua sisäverkkoa!

Suurin osa laitteista (kännykät, tabletit, läppärit) ei myöskään pysty hyödyntämään kuin 50-200M nopeutta. Et välttämättä huomaa nopeuden nousua, jos hidas laite rajoittaa nopeutta.

Jopa tehokkailla ja uusilla laitteilla pullonkaula on päätelaite, eikä valokuitu. Testatessani sohvalta nopeutta yritystason Ubiquiti Unifi -Wifi tukiasemalla ja Lenovo X1 teholäppärillä saan noin 300M yhteyden aikaiseksi. Valokuituliittymän vahvuus on siinä, ette edes kymmenen samanaikaista käyttäjää tuki verkkoa.

Huomioi myös, että verkkosivusto voi rajoittaa yhteysnopeutta.

Wifi-tukiaseman hankkiminen

Nykyiset päätelaitteet toimivat tällä hetkellä erinomaisen luotettavasti ja niitä on kahden viime vuoden aikana vikaantunut vain yksi. Osuuskunta on varautunut uusimaan päätelaitteet kun vikatiheys alkaa kasvaa, arviolta 3-5 vuoden kuluttua. Tulevassa päätelaitemallissa ei todennäköisti ole enää wifiä mukana, joten erillisen wifi-tukiaseman hankkiminen ei missään tapauksessa mene hukkaan.

Osuuskunta ei valitettavasti pysty tarjoamaan tukea laitteiden valintaan, mutta tietoa löytyy runsaasti verkosta. Esimerkiksi verkkokauppa.comin opas on kätevä ja sen lopussa on suora linkki sopiviin reitittimiin – omakotitalossa suosittelen investoimaan yli 100€ laitteeseen, jolloin wifi kattaa koko talon ja kantaa usein pihalle asti. Suosituksia saa kysyä ja kokemuksia jakaa Kuitu16 Facebook-ryhmässä.

Verkkoyhteys on jonkin aikaa poikki H-hetkellä. Tiedotamme vielä kesäkuussa tarkemmin vaihdoksesta.

Vauhdikasta kevättä! ☀️

t: Joose

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *