Työssäoppimisjaksoni on nyt erittäin lähellä loppua. Jakson aikana olen oppinut paljon asioita liittyen nimenomaan myyntiin. Esimerkiksi äänensävy ja -voimakkuus ovat yksi vaikuttavista tekijöistä, niin kuin myös oikein valitut sanat ja lauseet. Myös asenne työtä kohtaan on oltava kohdillaan, koska jos ei itsekään ole aivan täysin kartalla tai keskittynyt siihen mitä on tekemässä, välittyy se myös asiakkaalle. Tämän olen huomannut omassa tekemisessäni, esim. puheluita soittaessa. Täytyy oikeasti tuntea tuote tai palvelu jota myy. Silloin oma toiminta on oletettavastikin varmempaa.
Heti puhelinmyynnin aloitettuani tajusin, ettei se ollut lainkaan oma juttuni. Asiallisesti puhuminen kyllä luonnistui, mutta tietty tapa toimia tuotti hieman vaikeuksia. Myös kaupanteon päättäminen oli itselleni haastavaa, koska siihen tarvitsee juuri sitä tietynlaista varmuutta, jotta kaikki menee niinkuin pitääkin. Uskon kuitenkin, että se varmuus tekemiseen tulee vain ja ainoastaan kokemuksien kautta.
Ständimyynnin koin taas paljon enemmän omaksi jutukseni, sillä itseni on helpompi kohdata ihmiset kasvokkain, kuin esim. netissä tai puhelimitse. Siinä voi antaa itsestään tietyllä tavalla paljon enemmän mm. erilaisten eleiden avulla, jotka vaikuttavat ihan koko olemukseen. Ständimyynnin haasteisiin kuuluu mielestäni se, miten saada asiakas pysähtymään kuunnellakseen ja lisäksi vielä herättää hänen kiinnostuksensa kyseistä asiaa kohtaan.
Joka tapauksessa kokemukseni työssäoppimisjaksosta Huippumyynnissä on oikein hyvä, sillä olen oppinut työskentelemään itsenäisemmin kuin aiemmissa harjoittelupaikoissa. Täällä kaikki tekeminen on vaatinut myös paljon enemmän tietynlaista oma-aloitteisuutta, mihin en ole muualla tottunut. Mutta sekin on mielestäni vain hyvä asia ja ennen kaikkea hyödyksi jatkoa ajatellen. Harjoittelu on harjoittelua, mutta oikeissa töissä on osattava olla omatoiminen ja uskaltaa tehdä joskus enemmänkin kuin pyydetään. Jakso oli tulevaisuuden kannalta kuitenkin hyvin opettava, ja lähden täältä jälleen viisaampana ja valmiimpana työelämää kohti.